Ruuan ilmastovaikutukset eivät suinkaan ole ainut ympäristövaikutus, johon meidän tulisi kiinnittää huomiota. Kaksi muuta isoa ja tärkeää aihealuetta ympäristövaikutusten osalta ovat vesistöjen tila ja luonnon monimuotoisuus. Näistä erityisesti luonnon monimuotoisuus tahtoo helposti jäädä julkisessa keskustelussa ilmastokysymysten jalkoihin ja vaille riittävää huomiota, vaikka se on aivan yhtä tärkeä asia. Ruokajärjestelmät aiheuttavat itse asiassa valtaisan uhan luonnon monimuotoisuudelle maailmanlaajuisesti. Tehomaatalous vahingoittaa ympäristöämme muuttamalla aiemmin monimuotoisia elinympäristöjä monokulttuureiksi, köyhdyttämällä maaperää, kuluttamalla vettä kestämättömästi sekä käyttämällä suuria määriä torjunta-aineita ja lannoitteita.

Monimuotoisuuden heikkeneminen on samalla myös kehityskulku, joka vaikuttaa akuutisti ja kiihtyvällä tahdilla mahdollisuuksiimme tuottaa ruokaa; se on uhka ruokaturvalle ja ruokajärjestelmän kestävyydelle. Usein kyse saattaa olla meille tuntemattomista ja näkymättömistä eläin- ja kasvilajeista sekä elinympäristöistä – mutta niiden vaarantuminen ja häviäminen tulee näkyväksi meidän ruokalautasillamme joko huonompana laatuna, heikompana saatavuutena tai kalliimpina hintoina.

Luonnon monimuotoisuus on arvokas ja varjeltava asia sinänsä; sillä on itseisarvo. Luonnon monimuotoisuudella on kuitenkin myös välineellinen arvo ruokajärjestelmämme turvaajana. Monimuotoisuuden heikkeneminen tekee ruokajärjestelmästämme haavoittuvamman. Kun menetämme elinympäristöjä ja eliölajeja, menetämme samalla myös ruokajärjestelmämme keskeisiä toimintoja kuten pölyttämistä. Kasvatettavien kasvilajien ja eläinrotujen vähäinen määrä puolestaan on huonoa riskienhallintaa; jos menetämme jonkin eläinrodun tai kasvilajin, saatamme samalla menettää esimerkiksi jonkin ravitsemuksellisesti arvokkaan ominaisuuden tai muuttuviin elinolosuhteisiin sopeutumisen kyvyn. Monokulttuurimainen keskittyminen niin kasvi- kuin eläintuotannossakin taas voi aiheuttaa paikallisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia. Keskittynyt tehotuotanto voi myös itse asiassa aiheuttaa tehottomuuksia ruokajärjestelmässä. Tästä on kyse esimerkiksi, kun kotieläntuotanto ja kasvinviljely ovat keskittyneet voimakkaasti eri alueille eikä lannoitusta tarvitsevia peltoja ja niitä lannoittamaan pystyvää lantaa onnistuta saamaan taloudellisesti järkevällä tavalla kohtaamaan.

Laitumet – erityisesti luonnonlaitumet – edistävät luonnon monimuotoisuutta alkaen maaperän pieneliöstöstä, hyönteisistä ja kasveista luoden niiden myötä arvokkaita ruokailu- ja elinympäristöjä monille nisäkkäille ja linnuille. Tavanomainen laidunkin on sekä kasvi- että eläinlajistoltaan rikkaampi kuin esimerkiksi viljelty pelto, mutta luonnonlaitumet ovat omaa luokkaansa luonnon monimuotoisuuden osalta. Ne myös edistävät tuotantoeläinten hyvinvointia. Laiduntaminen omassa laumassa on märehtijöille lajityypillistä toimintaa, ja laidunten runsaampi kasvilajisto myös osaltaan monipuolistaa eläinten ruokavaliota.

Samaan aikaan laidun on myös alusta, joka voi mahdollistaa meille laadukkaan ja ravintorikkaan ruuan lisäksi moninaisen joukon muita tuotteita ja palveluja – esimerkiksi nahkaa, villaa, kuituja, uusiutuvaa energiaa, matkailua ja green care -palveluja. Näiden lisäksi laitumet tuottavat myös arvokkaita ekosysteemin ylläpito- ja sääntelypalveluja, esimerkiksi hiilen ja ravinteiden sitomista maahan.

Ongelma on se, että kaikista laiduntamisen tarjoamista hyödyistä huolimatta laidunten määrä Suomessa vähenee koko ajan. Tähän vaikuttaa esimerkiksi maatalouden jatkuva tehostumispaine; eläinmäärien kasvaessa ja tuottotavoitteiden noustessa koetaan monesti helpommaksi ja järkevämmäksi tuoda nurmi säilörehuna karjan luokse kuin päästää karja nurmen luokse laitumelle. Yhtenä vaikuttavana tekijänä on myös pihattonavettojen yleistyminen, sillä Suomessa lainsäädäntö ei velvoita päästämään kaikkia pihattonavetoissa asuvia nautoja laitumelle, paitsi jos kyse on luomu­tuotannosta.

Laitumia ja niiden tarjoamia hyötyjä – luonnon monimuotoisuuden turvaamista ja muita ekosysteemipalveluja sekä moninaisia kaupallisia tuotteita ja palveluja – ei ole olemassa ilman laiduntavia eläimiä. Tarvitaan siis lehmiä, lampaita ja hevosia laitumille. Lukumääräisesti tarkasteltuna näistä tärkeimpiä Suomessakin ovat lehmät.

Lehmät ovat kuitenkin saaneet viime vuosina kannettavakseen pahiksen viitan johtuen naudanlihan ja maitotuotteiden suhteellisen korkeasta ilmastokuormituksesta. On totta, että märehtijöiden ruuansulatus tuottaa metaania, joka on voimakas kasvihuonekaasu. Ilmastovaikutukset eivät nautojen osalta kuitenkaan suinkaan aiheudu pelkästään tästä, vaan myös esimerkiksi rehuntuotantoon liittyvät maankäytön muutokset sekä lannan käsittely vaikuttavat. Yksinkertaistavassa julkisessa keskustelussa yleensä unohtuukin yksi keskeinen asia: tuotantotavalla on iso merkitys ympäristövaikutuksiin. Ympäristövaikutukset karjataloudesta ovat aivan erilaiset, jos verrataan esimerkiksi Pohjois-Amerikassa soijarehulla feedlotissa kasvatettua nautaa ja suomalaista luonnonlaidunlihaa, myös ilmastovaikutusten osalta. Lihalla ja lihalla on todellakin eroa.

Suomen oloissa laiduntamiseen perustuvalla karjataloudella on myönteisiä ympäristövaikutuksia monimuotoisuuden lisäämisen kautta, ja sen negatiivisia ympäristövaikutuksia voidaan koko ajan tehokkaammin vähentää ja hillitä. Mikäli laidunnus tapahtuu luonnonlaitumilla, on kyseessä uhanalaisten perinnebiotooppien turvaaminen. Siksi laidunperustainen karjatalous olisikin positiivinen ja kestävä suunta suomalaiselle ruuantuotannolle.

Ruuan syöjän kannalta viesti on selkeä: syö kohtuudella liha- ja maitotuotteita ja kiinnitä huomiota niiden tuotantotapaan. Suosi sellaisia eläinperäisiä tuotteita, jotka on tuotettu laidunperustaisesti.