Omavalvonta itse tehdyissä biostimulanteissa – turvallisuutta, jäljitettävyyttä ja oppimista
Itse tehdyt biostimulantit, fermentit, kompostiuutteet ja mikrobivalmisteet kiinnostavat yhä useampia viljelijöitä. Niiden avulla voidaan kokeilla uusia tapoja parantaa kasvien ravinteidenottoa, vahvistaa maan biologista toimintaa ja hyödyntää tilalla syntyviä raaka-aineita.
Omaan käyttöön valmistaminen voi keventää lakisääteisiä velvoitteita, mutta se ei poista vastuuta valmisteen turvallisuudesta. Hyvin suunniteltu omavalvonta auttaa varmistamaan, ettei peltoon päädy haitallisia mikrobeja tai epäpuhtauksia. Samalla se tekee kokeiluista järjestelmällisiä ja tuottaa tietoa siitä, mikä toimii omalla tilalla.
Ensin: mitä valmistetta olet tekemässä?
Kaikki fermentit, kompostiteet ja mikrobivalmisteet eivät automaattisesti ole lainsäädännössä tarkoitettuja biostimulantteja. Luokittelu riippuu valmisteen koostumuksesta ja käyttötarkoituksesta.
Jos valmiste kuuluu biostimulanttien tuoteluokkaan, sen tarkoituksena on esimerkiksi kiihdyttää kasvin ravinteidenottoa, parantaa ravinteiden hyväksikäytön tehokkuutta, lisätä abioottisen stressin kestävyyttä tai vaikuttaa sadon laatuominaisuuksiin. Kansallinen lainsäädäntö edellyttää, että biostimulantin vaikutus voidaan osoittaa tieteellisin menetelmin Suomen olosuhteissa.
Jos valmisteen ensisijainen tarkoitus on puolestaan tuottaa ravinteita tai parantaa maan ominaisuuksia, se voi kuulua johonkin muuhun lannoitevalmisteiden tuoteluokkaan.
Luokittelu ei ole vain muodollisuus: eri tuoteluokilla on erilaisia ainesosa-, laatu- ja turvallisuusvaatimuksia.
Mitä laki edellyttää omavalmistajalta?
Lannoitelaki (711/2022) koskee lannoitevalmisteiden valmistusta, markkinoille saattamista ja käyttöä. Myös biostimulantit kuuluvat lain piiriin.
Kun valmistat tuotetta vain oman tilan käyttöön kasviperäisistä raaka-aineista, et yleensä tarvitse lannoitealan toimijan rekisteröintiä, eräkohtaista lakisääteistä tiedostoa tai kaupalliseen valmistukseen kuuluvaa kirjallista laatujärjestelmää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että omassa käytössä voisi levittää mitä tahansa valmistetta: lannoitevalmisteen on täytettävä sille määritellyt turvallisuus- ja laatuvaatimukset, ja sen käytössä on noudatettava lainsäädäntöä.
Raaka-aine ratkaisee. Oman tilan kasviperäiset raaka-aineet ja lanta ovat yleensä yksinkertaisin lähtökohta. Lannan käsittely omalla tilalla omaan käyttöön on vapautettu tietyistä sivutuotelainsäädännön rekisteröinti-, hyväksyntä- ja hygienisointivaatimuksista.
Muiden eläinperäisten sivutuotteiden, kuten kala- tai elintarviketeollisuuden sivuvirtojen, käsittely on eri asia. Se voi edellyttää rekisteröitymistä, Ruokaviraston laitoshyväksyntää sekä kirjallista omavalvontasuunnitelmaa ja HACCP-riskienhallintaa myös silloin, kun valmistetta ei myydä. Myös käytettävien sivutuotteiden luokka ja käsittelytapa ratkaisevat, mitä vaatimuksia sovelletaan.
Tilan ulkopuolelta tuotujen kasviperäisten jätteiden ja muiden materiaalien kohdalla on puolestaan tarkistettava niiden luokittelu ja soveltuvuus lannoitevalmisteen ainesosaksi.
Mikrobien käyttöä on rajattu. Mikrobipohjaisessa kasvibiostimulantissa sallittuja mikro-organismeja ovat EU lannoitevalmisteasetuksen CMC 7 -ainesosaluokassa luetellut Azotobacter-, Rhizobium- ja Azospirillum-suvut sekä mykorritsasienet. Lisäksi mikro-organismeja saa kyseisen luokan vaatimusten mukaan käsitellä vain kuivaamalla tai pakastekuivaamalla.
Tämä on tärkeä huomio esimerkiksi tilalla kasvatettavien mikrobiseosten, maitohappobakteerien ja muiden fermenttien kohdalla: mikrobiologisesti kiinnostava valmiste ei automaattisesti täytä mikrobipohjaisen biostimulantin lainsäädännöllisiä vaatimuksia.
Jos luovutat valmistetta toiselle viljelijälle osana elinkeinotoimintaa, myös maksuton luovutus voi olla markkinoille saattamista. Tällöin valmistukseen ja luovutukseen liittyvät kaupallisen toiminnan velvoitteet on selvitettävä etukäteen.
Raaka-aineet ja valmistus hallintaan
Hyvä omavalvonta alkaa raaka-aineista. Kirjaa jokaisesta valmistuserästä:
käytetyt raaka-aineet ja niiden alkuperä
määrät ja mahdolliset käsittelyt ennen valmistusta
valmistuksen aloituspäivä ja erätunnus
käytetty resepti ja mahdolliset poikkeamat.
Anna jokaiselle erälle oma tunnus ja merkitse se valmistusastiaan. Näin pystyt myöhemmin jäljittämään, mistä raaka-aineista kullekin lohkolle levitetty valmiste on tehty.
Seuraavaksi määritä valmistusprosessin tärkeimmät seurantakohteet. Niitä voivat olla esimerkiksi:
pH ja aika: maitohappofermenteissä seurataan happamuuden kehittymistä ja aikaa, jossa tavoiteltu pH saavutetaan.
Lämpötila ja käsittelyaika: erityisen tärkeitä silloin, kun prosessin onnistuminen tai hygienisointi perustuu lämpökäsittelyyn.
Ilmastus: kompostiuutteissa ja kompostiteissä ilmastuksen riittävyys ja kesto ovat olennaisia prosessimuuttujia.
Aistinvaraiset havainnot: haju, väri ja pinnan kasvusto voivat auttaa tunnistamaan poikkeamia.
Mittausrajojen tulee olla valmistekohtaisia. Esimerkiksi maitohappofermentissä voidaan tavoitella pH-arvoa 4 tai sen alle, mutta kyse ei ole kaikkia fermenttejä koskevasta lakisääteisestä raja-arvosta tai turvallisuustakuusta.
Happamuus rajoittaa monien haitallisten mikrobien kasvua, mutta ei steriloi valmistetta. Esimerkiksi klostridioiden kaltaisten itiöitä muodostavien bakteerien itiöt voivat säilyä myös happamissa olosuhteissa. Matala pH ei siis korvaa tarvittavaa lämpökäsittelyä tai muuta validoitua hygienisointia.
Huolehdi myös hygieniasta. Puhdista valmistusastiat ja välineet erien välillä, säilytä raaka-aineet asianmukaisesti ja pidä valmistus erillään rehuista ja elintarvikkeista. Estä myös tuholaisten pääsy raaka-aineisiin ja valmiisiin tuotteisiin.
Valmiin tuotteen laatu ja turvallisuus
Mikään yksittäinen mittaus tai aistinvarainen havainto ei takaa valmisteen turvallisuutta. Haitallisia mikrobeja voi olla myös valmisteessa, joka näyttää ja tuoksuu normaalilta.
Kansallisessa biostimulanttien tuoteluokassa on asetettu esimerkiksi seuraavia vaatimuksia:
Salmonella-bakteeria ei saa esiintyä 25 grammassa tai millilitrassa.
Escherichia coli -bakteerin tai Enterococcaceae-bakteerien määrä saa olla enintään 1 000 pesäkettä muodostavaa yksikköä grammassa tai millilitrassa.
Valmisteen raskasmetallipitoisuuksille on asetettu enimmäisrajat.
Nämä vaatimukset koskevat tuoteluokkaa eivätkä ainoastaan eläinperäisistä raaka-aineista valmistettuja tuotteita.
Laboratorioanalyysit ovatkin tärkeä osa laadun varmistamista. Kaikkien omaan käyttöön valmistettujen erien jatkuva laboratoriotestaus ei ole yleinen lakisääteinen vaatimus, mutta näytteiden tutkiminen on järkevää erityisesti:
uuden reseptin käyttöönotossa
raaka-aineen tai sen alkuperän vaihtuessa
valmistusprosessin olennaisesti muuttuessa
silloin, kun raaka-aineisiin tai valmistukseen liittyy mikrobiologisia tai kemiallisia riskejä.
Tutkimuksia voidaan valita riskien mukaan. Ravinneanalyysit, kuten typpi-, fosfori- ja kaliumpitoisuudet, auttavat arvioimaan valmisteen ravinnevaikutusta ja levitettäviä määriä. Mikrobiologiset analyysit ja raskasmetallimääritykset puolestaan auttavat arvioimaan turvallisuutta.
Kaikkien valmisteiden säilytys ei myöskään ole samanlaista. Fermentit, kompostiuutteet ja ilmastetut kompostiteet tarvitsevat erilaiset säilytysolosuhteet. Määritä jokaiselle reseptille oma säilytystapa ja suositeltu käyttöaika. Esimerkiksi ilmastettu kompostitee kannattaa lähtökohtaisesti käyttää tuoreena eikä olettaa, että sen ominaisuudet säilyvät muuttumattomina pitkän varastoinnin ajan.
Merkitse säilytysastiaan vähintään valmisteen nimi, erätunnus ja valmistuspäivä. Nämä ovat hyödyllisiä omavalvonnan tunnistetietoja, vaikka kyse ei olisikaan kaupalliseen tuotteeseen vaadittavista pakkausmerkinnöistä.
Levitys ja vaikutusten seuranta
Kirjaa jokaisesta levityskerrasta päivämäärä, lohko, käytetyn valmisteen erätunnus, määrä, laimennus, viljelykasvi ja kasvuvaihe.
Lannoitelaki velvoittaa elinkeinotoimintana maataloutta harjoittavan lannoitevalmisteiden ja lannan käyttäjän pitämään kirjaa levityspaikoista, ajankohdista ja levitetyn fosforin määristä sekä säilyttämään tiedot viisi vuotta. Laiminlyönnistä voi seurata 300–5 000 euron hallinnollinen seuraamusmaksu. Lisäksi maatalouden lannoituskirjanpitoon kuuluu muita tietoja, kuten typpimäärät ja käytettyjen lannoitevalmisteiden lajit ja määrät.
Syötä valmisteesta tulevat ravinnemäärät mukaan tilan ravinnekirjanpitoon ja huomioi ne sovellettavissa lannoitusrajoissa. Tämä on tärkeää myös silloin, kun valmistetta käytetään biostimulanttina eikä varsinaisena lannoitteena, jos se sisältää merkittäviä määriä ravinteita.
Elintarviketuotannossa on lisäksi huomioitava ruokaturvallisuus. Erityisesti eläinperäisiä raaka-aineita sisältävien valmisteiden kohdalla on varmistettava käsittelyn ja levityksen turvallisuus. Vältä valmisteiden joutumista syötäville kasvinosille ja sadon kanssa kosketuksiin tilanteissa, joissa niiden mikrobiologista turvallisuutta ei ole varmistettu.
Seuraa myös vaikutuksia. Jätä koeruudulle tai lohkolle käsittelemätön vertailukaista. Vielä parempi on käyttää useampia toistoja tai rinnakkaisia käsittelyalueita, jos se on mahdollista. Kirjaa esimerkiksi kasvuston kehitys, kasvin ravinnetila, satomäärä ja sadon laatu. Näin voit erottaa valmisteen mahdollisen vaikutuksen muista kasvukauden tekijöistä.
Muista myös tuoteluokkien ja käyttötarkoitusten ero: biostimulantilla voidaan tavoitella esimerkiksi kasvin stressinsietokyvyn parantamista, mutta kasvinsuojeluaineille kuuluvia tautien tai tuholaisten torjuntaväitteitä ei saa esittää lannoitevalmisteesta.
Omavalvontasuunnitelma yhdelle sivulle
Pienimuotoisessa, omaan käyttöön tapahtuvassa kasviperäisten valmisteiden valmistuksessa omavalvonta voi olla hyvin yksinkertaista. Yhden sivun suunnitelma ja eräkohtainen vihko tai taulukko riittävät hyväksi lähtökohdaksi.
Kirjaa suunnitelmaan:
Raaka-aineet: mitä käytät ja mistä ne tulevat.
Valmistus: työvaiheet, mittarit ja tavoiterajat.
Poikkeamat: mitä tehdään, jos esimerkiksi pH ei laske tai valmistusprosessi poikkeaa suunnitellusta.
Laadunvarmistus: mitä tutkitaan laboratoriossa ja milloin.
Säilytys ja käyttö: sopiva säilytystapa, käyttöaika ja levityskirjanpito.
Päivitys: suunnitelma tarkistetaan aina reseptin, raaka-aineen tai valmistusprosessin muuttuessa.
Jos käsittelet muita eläinperäisiä sivutuotteita kuin omaan käyttöön tarkoitettua lantaa, yhden sivun suunnitelma ei yksin riitä. Tällöin on selvitettävä erikseen rekisteröinti-, laitoshyväksyntä-, omavalvonta- ja HACCP-velvoitteet.
Epäselvissä tapauksissa kannattaa olla yhteydessä Ruokaviraston lannoitevalvontaan jo ennen valmistuksen aloittamista.
Hyvin hoidettu omavalvonta ei ole vain byrokratiaa. Se suojaa peltoa ja satoa, auttaa hallitsemaan riskejä ja tekee tilalla tehtävistä kokeiluista arvokasta oppimista. Kun tiedät, mitä valmistat, mistä raaka-aineista ja millä menetelmillä, tiedät myös paremmin, mitä pellollesi levität.
