Ravinteiden stabilointi vs. ravinteiden käytön tehokkuus – mitä eroa niillä on?

Ravinteiden käytön tehostaminen on yksi regeneratiivisen viljelyn keskeisistä tavoitteista. Samalla puhutaan yhä enemmän ravinteiden stabiloinnista. Käsitteet kuulostavat samanlaisilta, mutta ne tarkoittavat hieman eri asioita.

Yksinkertaistettuna:

Ravinteiden stabilointi tarkoittaa sitä, että ravinne pyritään pitämään pellon ja kasvin käytettävissä olevassa muodossa ja vähentämään sen hävikkiä.

Ravinteiden käytön tehokkuus puolestaan tarkoittaa sitä, että kasvi pystyy hyödyntämään mahdollisimman suuren osan käytettävissä olevista ravinteista sadon muodostamiseen.

Nämä tavoitteet liittyvät läheisesti toisiinsa, mutta hyvä stabilointi ei automaattisesti tarkoita tehokasta ravinteiden käyttöä – eikä tehokas ravinteiden käyttö edellytä aina erillistä stabilointikäsittelyä.

Mitä ravinteiden stabilointi tarkoittaa?

Kun ravinne päätyy pellolle, sen kohtalo riippuu siitä, missä muodossa se on ja millaisissa olosuhteissa se on.

Erityisesti typen kohdalla puhutaan paljon stabiloinnista. Typpeä voi esimerkiksi haihtua ammoniakkina, huuhtoutua nitraattina tai muuttua denitrifikaatiossa kaasumaisiksi typen yhdisteiksi.

Stabiloinnilla pyritään hidastamaan tai ohjaamaan näitä prosesseja niin, että ravinne säilyy mahdollisimman pitkään järjestelmässä.

Käytännössä stabilointiin voidaan vaikuttaa esimerkiksi lannoitteen muodolla, levitysmenetelmällä ja ajoituksella. Joissakin tilanteissa käytetään myös erilaisia stabilointiaineita tai muita käsittelyjä.

Tavoite on siis ennen kaikkea vähentää ravinnehävikkiä.

Mutta stabiloitu ravinne ei vielä tarkoita kasvin käyttämää ravinnetta

Jos ravinne onnistutaan pitämään pellossa, se on hyvä asia. Mutta kasvin näkökulmasta olennaista on, onko ravinne oikeassa muodossa, oikeassa paikassa ja saatavilla silloin, kun kasvi sitä tarvitsee.

Ravinne voi esimerkiksi säilyä maassa mutta sitoutua muotoon, josta kasvi ei saa sitä nopeasti käyttöönsä. Tai se voi olla kasvin saatavilla, mutta kasvin juuristo ei ulotu siihen.

Siksi ravinteiden pysyminen pellossa ja ravinteiden päätyminen kasviin eivät ole sama asia.

Ravinteiden tehokas käyttö on kasvin näkökulma

Ravinteiden käytön tehokkuudella voidaan tarkoittaa hieman eri asioita mittarista riippuen. Yksi yksinkertainen näkökulma on tarkastella, kuinka suuri osa annetusta ravinteesta päätyy sadon mukana pois pellolta.

Mutta tehokkuutta voidaan tarkastella myös kasvin näkökulmasta: kuinka hyvin kasvi pystyy ottamaan ravinteita juuristonsa kautta ja hyödyntämään niitä kasvussaan. Tähän vaikuttavat esimerkiksi:

• juuriston määrä ja toiminta

• maan rakenne ja kosteus

• ravinteiden saatavuus

• kasvin kasvuvaihe

• sääolosuhteet

• maan biologinen aktiivisuus

• ravinteiden keskinäiset suhteet.

Tämän vuoksi sama lannoitemäärä voi johtaa hyvin erilaiseen lopputulokseen eri pelloilla tai eri kasvukausina.

Stabilointi ja tehokas käyttö kulkevat yhdessä

Parhaassa tapauksessa ravinne kulkee ketjun läpi näin:

ravinne levitetään → ravinne säilyy pellossa → ravinne vapautuu oikeaan aikaan → juuret ottavat sen käyttöön → kasvi käyttää sen kasvuun → ravinne päätyy satoon.

Jos ketjun alkupäässä tapahtuu suuri hävikki, kasville ei riitä ravinnetta. Mutta jos ravinne säilyy pellossa ja kasvi ei pysty hyödyntämään sitä, ongelma on ketjun myöhemmässä vaiheessa. Siksi esimerkiksi typen stabilointi voi olla hyödyllinen keino parantaa ravinteiden käyttöä, mutta se ei yksin ratkaise ravinteiden käytön tehokkuutta.

Entä biohiili, humushapot ja muut stabilointikeinot?

Regeneratiivisessa viljelyssä kiinnostus kohdistuu myös erilaisiin materiaaleihin ja biostimulantteihin, joiden ajatellaan voivan vaikuttaa ravinteiden pidättymiseen, saatavuuteen tai hyödyntämiseen. Näiden kohdalla on kuitenkin tärkeää erottaa kaksi asiaa, joista ensimmäinen ei välttämättä tarkoita toista:

Miten aine vaikuttaa ravinteen käyttäytymiseen?

ja

Parantaako se lopulta kasvin ravinteidenottoa, satoa tai ravinteiden käytön tehokkuutta?

Vaikutukset riippuvat esimerkiksi maaperästä, tuotteesta, ravinteesta, kasvista ja sääolosuhteista. Siksi yksittäisen tuotteen tai käsittelyn hyötyä kannattaa arvioida mieluummin peltokokeiden ja mittausten kuin pelkän toimintamekanismin perusteella.

Mitä viljelijän kannattaa siis tavoitella?

Ehkä tärkeintä ei ole valita stabiloinnin ja tehokkaan käytön välillä. Tavoitteena pitäisi olla molemmat.

Hyvä ravinteiden hallinta pyrkii pitämään ravinteet pellon kierrossa, vähentämään niiden hävikkiä ja samalla varmistamaan, että kasvi pystyy hyödyntämään ne mahdollisimman tehokkaasti.

Tämä voi tarkoittaa parempaa lannoituksen ajoitusta, kasvipeitteisyyttä, toimivaa viljelykiertoa, hyvää maan rakennetta ja aktiivista juuristoa – tai joissakin tilanteissa myös tiettyjä ravinteiden stabilointiin tai hyödyntämiseen tarkoitettuja tuotteita.

Kannattaakin siis kysyä kaksi eri kysymystä:

• Kuinka paljon ravinteita menetämme ennen kuin kasvi ehtii käyttää niitä?

• Kuinka tehokkaasti kasvi pystyy hyödyntämään ne ravinteet, jotka jäävät järjestelmään?

Ensimmäinen kysymys vie meidät ravinteiden stabilointiin. Toinen ravinteiden tehokkaaseen käyttöön. Regeneratiivisessa ravinteiden hallinnassa tarvitaan molempia näkökulmia.