Voiko pellon hyvinvoinnin kehittäminen vähentää lannoitteiden ja torjunta-aineiden tarvetta?
Lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käytön vähentäminen kiinnostaa monia viljelijöitä. Tavoite ei ehkä kuitenkaan kannata olla yksinkertaisesti käyttää mahdollisimman vähän tuotantopanoksia. Jos panoksia vähennetään ilman, että pellon toimintaa samalla parannetaan, seurauksena voi olla satotason lasku, rikkakasvien lisääntyminen tai ravinnepuutteita.
Regeneratiivisessa viljelyssä lähtökohta on toinen: kehitetään pellon toimintakykyä niin, että kasvi pystyy hyödyntämään paremmin sen, mitä pellossa jo on. Tässä 4R-ajattelu eli 4 oikein tarjoaa hyvän perustan.
4R – neljä oikein
Ravinteiden hallinnassa 4R tarkoittaa, että ravinteita käytetään:
oikeasta lähteestä (Right Source)
oikealla määrällä (Right Rate)
oikeaan aikaan (Right Time)
oikeaan paikkaan (Right Place).
Ajatus on yksinkertainen: ravinteiden tehokas käyttö ei tarkoita vain sitä, kuinka paljon lannoitetta levitetään, vaan kuinka suuri osa annetusta ravinteesta päätyy kasvin käyttöön. Tämä liittyy suoraan pellon hyvinvointiin.
Hyväkuntoinen maa auttaa käyttämään ravinteet paremmin
Kasvi ei pysty hyödyntämään ravinteita tehokkaasti, jos sen juuristo ei pääse kehittymään tai jos maassa on esimerkiksi liian vähän happea tai liikaa vettä. Hyvä maan rakenne puolestaan mahdollistaa juurten kasvun, veden liikkumisen ja kaasujen vaihdon. Elävä juuristo ja aktiivinen maaperän mikrobisto osallistuvat ravinteiden kiertoon ja orgaanisen aineksen hajotukseen.
Siksi yksi regeneratiivisen ravinteiden hallinnan tavoitteista on siirtää painopistettä siitä, kuinka paljon ravinnetta pellolle tarvitaan, kohti kysymystä:
Kuinka hyvin kasvi pystyy hyödyntämään pellossa olevan ravinteen?
Tämä ei tarkoita, että lannoitusta voitaisiin automaattisesti vähentää. Ensin pitää ymmärtää, mistä ravinteiden saatavuuden rajoitteet johtuvat.
Kun ravinteesta ei olekaan pulaa
Maaperässä voi olla runsaasti jotakin ravinnetta, mutta kasvi ei silti välttämättä saa sitä käyttöönsä.
Esimerkiksi fosforin saatavuuteen vaikuttavat muun muassa pH ja maan kemialliset ominaisuudet. Typpeä voi puolestaan olla orgaanisessa aineksessa suuria määriä, mutta sen vapautuminen kasvin käyttöön riippuu biologisesta aktiivisuudesta ja ympäristöolosuhteista. Myös maan rakenne vaikuttaa ravinteiden hyödyntämiseen. Jos juuristo jää matalaksi, kasvi ei pysty hyödyntämään syvemmällä olevaa vettä ja ravinteita.
Silloin ratkaisu ei välttämättä ole lisätä ravinnetta, vaan parantaa sen saatavuutta.
Entä rikkakasvit ja kasvinsuojelu?
Sama ajattelu voidaan ulottaa myös rikkakasvien ja kasvinsuojeluaineiden käyttöön.
Terve ja kilpailukykyinen kasvusto voi itsessään rajoittaa rikkakasvien kasvua. Hyvä maan rakenne auttaa kasvia muodostamaan vahvan juuriston, tasainen taimettuminen tuottaa kilpailukykyisen kasvuston ja kasvipeitteisyys vähentää rikkakasveille tarjolla olevaa kasvutilaa. Viljelykierto puolestaan muuttaa vuodesta toiseen niitä olosuhteita, joissa rikkakasvit, taudit ja tuholaiset voivat lisääntyä.
Tavoitteena ei siis ole torjua ongelmaa aina sen ilmaantuessa, vaan myös vähentää niiden olosuhteiden syntymistä, joissa ongelma pääsee kasvamaan suureksi.
Panosten vähentäminen ei ole sama kuin panosten optimointi
Jos esimerkiksi typpilannoitusta vähennetään 20 prosenttia mutta kasvusto kärsii typen puutteesta, silloin ravinteiden hallinnassa ei ehkä ole onnistuttu. Jos taas lannoituksen parempi ajoitus, sijoittaminen, maan rakenne, viljelykierto ja kasvuston ravinteidenotto mahdollistavat saman sadon pienemmällä typpimäärällä, ollaan aivan eri tilanteessa.
Sama pätee kasvinsuojeluaineisiin. Vähemmän ruiskutuksia on hyvä asia silloin, jos kasvuston suojaaminen säilyy olosuhteisiin ja tavoitteisiin nähden riittävänä.
Siksi tavoitteena kannattaa pitää ennemmin tarpeettomien panosten vähentämistä kuin kaikkien panosten vähentämistä.
Miten tätä voidaan tehdä käytännössä?
Pellon pitkäjänteinen kehittäminen on monimuotoinen kokonaisuus, joka voi sisältää esimerkiksi:
viljelykierron monipuolistamista
kasvipeitteisyyden lisäämistä
kerääjä- ja aluskasvien käyttöä
maan rakenteen ja tiivistymisen hallintaa
orgaanisen aineksen lisäämistä ja kierrättämistä
juuriston kehittämistä
ravinneanalyysien monipuolistamista
kasvuston ravinnetilan seurantaa
lannoituksen ajoituksen ja sijoituksen tarkentamista
rikkakasvien, tautien ja tuholaisten säännöllistä tarkkailua
täsmätoimenpiteitä koko lohkon käsittelyn sijaan.
Myös mittaaminen on tärkeää. Maaperän ja kasvuston kehitystä voidaan seurata esimerkiksi maan rakenteen, juuriston, kasvipeitteisyyden, ravinneanalyysien ja satotason avulla.
Muutos tapahtuu vähitellen
Pellon biologinen ja rakenteellinen kunto ei muutu yhdessä kasvukaudessa. Samoin lannoitteiden tai kasvinsuojeluaineiden käytön vähentäminen ei välttämättä ole ensimmäinen askel.
Ensin voidaan esimerkiksi parantaa kasvuston kilpailukykyä ja maan rakennetta. Sen jälkeen voidaan tarkastella, tarvitseeko lohko edelleen saman määrän lannoitetta tai kasvinsuojelua.
Tämä tekee myös 4R-ajattelusta enemmän kuin pelkän lannoitustekniikan. Oikea lähde, määrä, aika ja paikka toimivat parhaiten silloin, kun pellon oma biologinen ja fysikaalinen toimintakyky tukee kasvin ravinteidenottoa.
Regeneratiivisen ravinteiden hallinnan tavoitteena ei siis ole tehdä pellosta riippumatonta tuotantopanoksista. Tavoitteena on rakentaa järjestelmä, jossa jokainen käytetty panos tekee mahdollisimman paljon työtä ja mahdollisimman vähän menee hukkaan. Ja jos pellon toimintakyky paranee samalla, voi ajan mittaan avautua mahdollisuus käyttää sekä lannoitteita että kasvinsuojeluaineita vähemmän – ilman että tuotantokykyä tarvitsee vaarantaa.
